Koodasin joskus vuonna miekka ja kilpi näitä jonossa olevia töitäni. Silloin käytössä olivat lyhenteet: 
NovKo
- siitä kuoriutui lopputalvesta 2007 Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään
R4
- se ponnahti syksyllä 2007 maailmaan nimellä Seitsemäs temppeliherra
R2006
- jonka kirjoitin talvella 2006-2007 ja jota en ole vielä edes tarjonnut kustantajalle.

Tuosta puuttuivat aikoinaan tekstit R5 ja R6, jotka olivat siis jo silloin viimeistelyä vailla valmiita. Näitä kässäreitä olin työstänyt taustalla jo ennen kuin kirjoitin pumaskan R2006 joka voi lopulta olla R7 tai se oikea R5, kukapa sen tietää.

Vaikka listaus alkaa muistuttaa Tähtien sodan robottiosaston nimiluetteloa, mukaan on liitettävä tänä talvena työstetty G2. Se alkaa olla valmis ja siihen liittyy R8 tai RR1, ihan nyt miten näitä olisi järkevä merkitä.

Onhan tuossa paljon tekstejä mutta paljon olen nähnyt niiden eteen vaivaakin. Jos oletetaan, että olisin elänyt 85-vuotiaaksi, olen yötyön myötä aika varmasti peruutellut kasikymppisieni tälle puolen. Tai sitten en, onhan tästä ollut kyllä niin paljon iloakin.

Mutta tästä nyt näkee ainakin sen, ettei julkisuuteen tuleva tuotanto kerro välttämättä juuri mitään siitä, milloin tekstit ovat syntyneet ja missä järjestyksessä. Kun materiaalia on tullut kerättyä ja kirjoitettua liki 15 vuotta, kronologisuus voi julkaisupuolella hiukan hämärtyä.

Teonsana määrittelee itsensä näin:

"Teonsana on sivusto, joka haluaa nostaa esiin Suomen rikkaan ja monipuolisen kirjallisen elämän. Kirjallisuus on liikettä, ääntä, tunnusteltavaa ja itse tehtävää – ja sitä löytyy kaikkialta. Pienimmissäkin maalaiskylissä tavataan kirjailijoita, järjestetään tapahtumia ja huvitellaan lauseilla, jotka eivät tosiaankaan maistu paperilta. Teonsanan tavoitteena on nostaa esiin nämä tilaisuudet ja tuoda lisää ihmisiä kirjallisuuden äärelle kuin urbaaneille nuotiotulille: tarinoita kuuntelemaan ja kokemaan kaikilla aisteilla."

Raporttini Kirjoilla Linnassa -tapahtumasta löytyy Teonsanasta.

Tekstiä viilatessa sen huomaa, murros on tässä. Uusi ja vanha teksti naljailevat keskenään. Uusi nauraa vanhan maanläheisyyttä, vanha parjaa uutta vaikeaselkoisuudesta. Molemmat valehtelevat, totuus löytyy jostakin siitä välistä.

Tässä tekstin evoluutiossa taitaa piillä suurempikin murros. Ehkä siitä kuoriutuu jotakin uutta.

Pitkät pätkät kuluneesta talvesta ja tästä kasvoja kuumentavasta keväästä on mennyt kirjan kimpussa. Kirjoitan siis kirjaa, aika yllättävää, eikö?

Onhan tässä ollut jos jonkinlaista muutakin aktiviteettia ja vastatuultakin yhden maailmanympäripurjehduksen verran, mutta enpä ole kadottanut sitä punaista lankaa. Kirjoitan uutta kirjaa ja se tuntuu hiton hyvältä!

Tässä euforisessa vaiheessaa olen aina vuorotellen kukonpoika ja piiskattu jänis.

Välillä tuntuu siltä, että kirja on paras mitä ikinä on kirjoitettu. Pian se pyyhkäisee maailman yli hurrikaanin lailla, jysähtää omilla avuillaan mainosmarkoista ja promokiertueista piitaamatta lukijoiden tajuntaan. Ihastuttaa ja vihastuttaa, kiihdyttää ja viihdyttää, naurattaa ja antaa ajattelemisen aihetta.

Joskus taas teksti on kuin tieltä löytynyt raato. Vaikka sitä piiskaa kuinka, se ei liikahdakaan. Näinä epätoivon hetkinä Pääministerin morsiankin tuntuu kirjallisuuden helmeltä omaan tekstiin verrattuna. Onneksi näitä hetkiä alkaa olla yhä vähemmän. Jotakin tyhmäkin oppii.

Kirjoittamisen salaisuus ei ole siinä, että osaa kirjoittaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja kirotun monet vieläpä hyvin. Salaisuus on siinä, että osaa ottaa pois sen tekstin, jolla ei tee mitään. Kirja muuttuu loistavaksi silloin, kun osaat poistaa kuusi kuollutta liuskaa. Kuudella uudella liuskalla se voi muuttua vain hyväksi. 

Vapuksi muunnettuna tämä viisaus tarkoittaisi kaiketi sitä, että parhaat ryypyt ovat juuri ne, jotka älyää jättää juomatta.